|
Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan vuoden opettaja ja opinto-ohjaaja palkittu! |
|
26.04.2013 14:06 |
|
Biosfäärin ja Symbioosi ry:n yhdessä järjestämä vuoden opettaja ja opinto-ohjaaja -gaala pidettiin Telkänpöntössä keskiviikkona 24.4. klo 13-14. Tapahtumassa palkittiin ensimmäistä kertaa myös vuoden opintoteko, joka kannusti opiskelijoita nostamaan esiin esimerkiksi opetushenkilöstön, ainejärjestöjen tai yksittäisten opiskelijoiden opetuksen laatua edistäviä tekoja. Äänestys tapahtui sähköisesti ja ääniä saatiin monipuolisesti bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan kaikkien pääaineiden opiskelijoilta.
Monien hyvien ehdotuksien joukosta vuoden opintoteoksi nousi bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan opintokysely ja sitä seurannut opetuksenkehittämisiltapäivä. Diplomit vuoden opintoteosta ojennettiin kyselyn toteuttajalle Mikko Auliolle ja kyselyn pohjalta opetuksenkehittämisiltapäivän järjestäneelle Sonja Lindforsille. Mikko ja Sonja ovat vuoden aikana saaneet opiskelijat kiinnostumaan saamansa opetuksen laadusta aivan uudella tavalla ja lisäksi osallistumaan konkreettisesti sen kehittämiseen. Myös tiedekunnan opetushenkilöstö on ottanut kyselyn vastaan avoimin mielin ja suurella kiinnostuksella. Ääniä annettiin myös muun muassa Symbioosin epäviralliselle kanditukipiirille ja ympäristöekologian opiskelijoiden Naturan vuosittain järjestämälle ekotiimi -kurssille. Vuoden opintoneuvojana palkittiin ylivoimaisella äänivyöryllä Lahdesta ympäristöekologian opintoneuvoja Olli-Pekka Penttinen. Lukuisissa kommenteissa ylistettiin muun muassa Olli-Pekan isällisen ohjaavaa otetta ja aitoa auttamishalua, joka näkyy esimerkiksi opintoneuvonnan antamisessa tarvittaessa myös Viikin kampuksella. ”O-P auttaa aina!” Vuoden opettajan palkinnon nappasi Risto Willamo ympäristötieteiden laitokselta. Opiskelijoiden kommenteissa suitsutettiin Ripan aitoa välittämistä, ohjausta ja omaperäisiä opetusmetodeja. Ripan omaleimainen ote näkyi myös repäisevässä kiitospuheessa, jonka lopuksi gaalayleisö sai nauttia Ripan sovituksen J. Karjalaisen kappaleesta ”Mitä on rock’n roll tänään?”. ”Perintöprinsessoina” jaetulle kakkossijalle äänestyksessä ylsivät Reijo Käkelä ja Anna-Lea Rantalainen. Yleisesti kaikkia ääniä saaneita opettajia yhdisti opiskelijoiden perusteluissa innostunut ote opettamiseen, opiskelijoista välittäminen, selkeiden opintomateriaalien jakaminen ja palautteen antaminen. Lämpimät onnittelut kaikille palkituille! Biosfääri ja Symbioosi kiittävät kaikkia äänestäneitä ja gaalaan osallistuneita!
|
|
|
Äänestä Vuoden Opettajaa & Opinto-ohjaajaa 2013 |
|
16.04.2013 19:28 |
|
Symbioosi ry ja Biosfääri ry järjestävät yhdessä Vuoden Opettaja 2013-gaalan, jossa jokaisella Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan opiskelijalla on mahdollisuus äänestää esiin Vuoden Opettaja, Vuoden Opinto-ohjaaja ja Vuoden Opintoteko. Äänestys toimii e-lomakkeella ja äänestysaikaa on 18. huhtikuuta klo 23:59 asti. Muista myös perustella valintasi, sillä haluamme tietää miksi äänestämäsi henkilö olisi palkinnon arvoinen! Edellisenä kolmena vuotena (2010-2012) palkitut henkilöt ovat kuitenkin karenssissa titteleiden valinnasta. Lomaketta täyttäessäsi näet, ketkä on aikaisemmin palkittu. Vuoden opintoteoksi voi lyhyellä kertomuksella kertoa jostakin jonkun tahon (yksittäinen henkilö/ryhmä/muu taho) tekemästä asiasta, jonka on jäänyt mieleesi hyvänä tekona joko omia, tai jonkun muun opintoja koskevana. Maanantaina 15. huhtikuuta järjestetään kertsiäänestykset Biokeskus 3:n, Helixin, Naturan ja BOA:n kerhohuoneilla klo 12-17. Kertsiäänestyksissä on paikan päällä äänestäneille tarjolla jonkinlaista porkkanaa! Itse gaala järjestetään Telkänpöntössä (luentosali 2402, Bio3) keskiviikkona 24. huhtikuuta klo 13-14. Gaalassa palkitaan tittelinsä ansainneet henkilöt, tarjoillaan kuohuviiniä ja syötävää, kuullaan juhlapuhe ja nautitaan musiikkiesityksestä. Nähdään gaalassa!
|
|
Vinkkejä työelämään Biosfäärin työelämäillassa |
|
07.03.2013 21:19 |
|
Askarruttaako oikeutesi työntekijänä, mitä sen työsopimuksen pitäisi ja ei pitäisi sisältää ja onko niitä oman alan työpaikkoja edes olemassa?
Vastauksia pohdintoihisi tarjoaa maanantaina 25.3. järjestettävä Biosfäärin työelämäilta! Tule kuulemaan käytännön vinkkejä liittyen työsopimuksiin ja muihin opiskelijoita askarruttaviin työelämän kysymyksiin. Paikalla ovat YKL:n ja LAL:n opiskelija-asianhoitajat Merli Lahtinen ja Markus Oja. Tilaisuus alkaa klo 18 kattosauna Sivistyksellä (Leppäsuonkatu 11). Luvassa on rentoa meininkiä ja tarjolla on myös pientä naposteltavaa. Saavu paikalle ja ota oma pyyhe ja kaverikin mukaan! Ilmoittautumiset tarjoilujen varmistukseksi otetaan vastaan e-lomakkeella. Jos sinulla on kysymyksiä tai vinkkejä työelämäiltaan liittyen, laita ihmeessä viestiä Biosfäärin työelämävastaavalle Hanna Piitulaiselle. Myös e-lomakkeella on mahdollisuus esittää kysymyksiä, joihin toivoisi vastauksia työelämäillan aikana.
Tervetuloa mukaan! |
|
07.03.2013 20:59 |
|
Jokavuotinen BiTa eli kansallinen biologitapaaminen järjestetään tänä vuonna Joensuussa 5.-7.4. teemanaan uhatut vesieliöt ja -ekosysteemit. Tapahtuman päätarkoituksena on tutustua muiden kaupunkien biologeihin yhteisen hauskanpidon merkeissä, ja viikonlopun ohjelmaan sisältyy perinteisten BiTa-olympialaisten lisäksi bileitä, saunomista ja kiinnostavia luentoja muun muassa norpista, rupiliskoista ja Talvivaarasta.
Ilmoittautumisohjeita ja linkki ilmoittautumislomakkeeseen löytyy Biosfäärin tapahtumakalenterista. Kerää mukaan kaveriporukka ja ilmoittaudu mukaan viimeistään 17. maaliskuuta. Osallistumismaksu on 15 e, ja sisältää viikonlopun majoituksen, perjantain ja lauantain bileet, kaksi aamiaista, haalarimerkin ja ohjelman.
Lisätietoa löytyy BiTan Facebook-tapahtumasta, Biosfäärin tapahtumakalenterista tai sähköpostilla osoitteesta bita2013(ät)hotmail.fi. |
|
04.03.2013 21:44 |
|
Opintotuen tulevaisuudesta tehdään päätöksiä hallituksen kehitysriihen yhteydessä 21.3. Valtion taloudellisen tilanteen vuoksi säästöpaineet saattavat kohdistua opintotukeen. Mahdollisina säästötoimenpiteinä opintotuen käyttöaikaa voidaan rajata tai sitä voidaan muuttaa lainapainotteisemmaksi.
Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton (SAMOK ry) ja Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) Näpit irti opintotuesta! -kampanjan tarkoituksena on vastustaa kiristyksiä, jotka eivät edistä opiskelijan valmistumista. Keskiviikkona 20.3. järjestetään Senaatintorilla suurmielenosoitus, jonka tarkoituksena on tuoda esille opiskelijoiden kanta kaavailtuihin muutoksiin. Senaatintorille kokoonnutaan klo 13, minkä jälkeen siirrytään kulkueena Eduskuntatalolle. Liity mukaan!
Lisätietoja aiheesta löytyy täältä ja suurmielenosoituksen Facebook-tapahtuma täältä. |
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 1 / 2 |